MAINOS

Maailmannavan loma loppui

Kolumni

Tanja Kallio

Loma on ohi ja arkinen aherrus alkaa. Miettiessäni lomaa, tulee jokseenkin haikea mieli, sillä muistot laiskana olemisesta saavat kesälomankaipuun suureksi. Toisaalta, kyllähän sitä oli jo valmis tarttumaan kiinni arjen koukkuihin, mutta kyllä lomaankin olisi voinut tottua.

Mitä tein lomallani? Olin laiska, kuten jo totesin. Yritin liikkua parhaani mukaan, siis rullaluistelin paljon ja harrastin muutenkin kaikenlaista liikuntaa. Lauloin ja kuuntelin Paulaa. Kartutin musiikkivarastoani uusilla Koivuniemen cd-levyillä ja kaseteilla. Niin ja syvennyin viherkasvien hoitoon oikein täydellä sydämellä.

Arki on jo tämän viikon ollut minun kanssani yhtä (enemmän tai vähemmän) ja vuodesta näyttää tulevan kiireisempi kuin kiire itse. En tiedä millä mahdan kaiken suunnittelemani ehtiä tekemään, mutta ajatukset ja yritykset ovat tällä hetkellä kovaa luokkaa. Aion syventyä enemmän musiikkiin ja sen teoriaan, unohtamatta laulamista ja Paulan kuuntelemista. Harrastan liikuntaa ja tutustun viherkasvien hoitamiseen lisää. Siis teen kaikkea, mitä tein jo kesälomallakin, paitsi, etten aio olla laiska. Ainakaan ensimmäiseen kahteen viikkoon ; )

Kirjoitus on julkaistu paperi-Sopulissa 17.8.2001.

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top