MAINOS

Maikkarin omituiset tutkimukset

Kolumni

Samuli Kinnari

MTV3:n uutistoimituksella vaikuttaa jääneen jonkinlainen naiivien tutkimusten vaihde päälle. Kenties huvittavin Pöllölaaksosta pullautettu tekele oli alkukesän lukiovertailu. Sen tulosten vertailukelpoisuudesta tai pikemminkin vertailukelvottomuudesta riitti puhetta pitkäksi aikaa. Eihän lukioita voi yhden kevään ylioppilaskirjoitusten tulosten perusteella asettaa paremmuusjärjestykseen. Ensinnäkin ajallisesti otos on liian suppea ja toisekseen koulun tason arvioimisessa pitäisi käyttää paljon laajempia mittareita.

Maikkari on myös erikoistunut tekemään omituisia kyselyjä melkein aiheesta kuin aiheesta. Esimerkiksi keskiviikkona kanava rummutti teettämällään Sonera-gallupilla. Siihen oli hieman reilulta 500 suomalaiselta kysytty, ketä on vastuussa yhtiön kohutuista Saksan kaupoista. Kysymys olisi saanut jäädä kysymättä, koska vastuita ei määritellä kansanäänestyksellä. Yhtiön johto eli yhtiön hallitus vastaa aina yhtiön tekemisistä. Sitä mieltä kyllä valtaosa kyselyyn vastanneistakin onneksi oli. Valitettavaa on kuitenkin se, että Maikkari raportoi kyselynsä tulokset taas kuin ne olisivat jokin lopullinen tuomio tai merkittävä ohjenuora.

Toivottavasti Maikkarissa tulevaisuudessa pohditaan hieman tarkemmin kummallisten tutkimusten ja kyselyjen uutisarvoa. Onhan se toki hienoa, että joku viitsii asioita penkoa. Kannattaisi kuitenkin penkoa oikeaoppisesti ja esittää tulokset hieman maltillisemmin. Uutistoimitus kun ei ole mikään riippumaton tutkimuslaitos ja kysely puolestaan on aina kysely, johon vastaaja voi vastata mitä sylki suuhun tuo.

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top