Keskiviikko 30.4.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Kirja Pirkanmaasta näki päivänvalon

Uutiset

Pirkan-päivänä eli sunnuntaina ilmestyi Västäräkki karhun ja ilveksen välissä -kirja, joka on ensimmäinen laaja raportti Pirkanmaan kehityksestä. Maakunta on tänä päivänä yksi Suomen kasvuvoimaisimmista maakunnista.

Viisikymmentä vuotta sitten ei ollut olemassa Pirkanmaata. Oli vain Tampere ja sen ympärillä muutamia kymmeniä kuntia, jotka kuuluivat kolmeen läänin ja neljään vaalipiiriin. Nykyinen Pirkanmaa oli silloin jonkinlaisessa alennustilassa, sillä seutu jäi valtiovallan päätöksenteossa ja varojen jaossa toistuvasti jonon hännille. Ei ollut keskussairaalaa, korkeakouluja, kunnollisia maanteitä eikä puhelinyhteyksiä. Jopa Tampereen lentoliikenne uhkasi kokonaan loppua, kun ei ollut kunnon kenttää.

Västäräkki karhun ja ilveksen välissä -kirjan on kirjoittanut professori Raimo Seppälä. Hän on lehtimiehenä ollut Pirkanmaan kehityksen silminnäkijä ja raportoija. Teoksen on julkaissut Pirkanmaan liitto.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: