Huittisten koulutuslautakunta käsittelee tiistaina muun muassa erään lehtorin housujen korvaamista. Lehtori on pyytänyt kaupunkia korvaamaan Lauttakylän lukion kemian luokassa vahingoittuneista housuista 40 euroa.
Housujen korvaamisesta on pyydetty lausunto lukion rehtorilta ja lisäselvitykset korvausta hakeneelta lehtorilta. Lehtori ei ole selvitystä antanut, mutta on sen sijaan toimittanut vaurioituneet housut koulutoimistoon.
Koulutuslautakunnan esittelijänä toimiva koulutusjohtaja Pekka Kares esittää, että lautakunta päättää korvata lehtorille puolet tämän pyytämästä summasta eli 20 euroa.