MAINOS

Tarina hetkestä, jolloin talossa kärysi (osa 1/2)

Kolumni

Tanja Kallio

Leipuri oli tehnyt raskaan viikkotyön. Mikään ei enää mennyt niin kuin piti, sillä yliväsymys oli laskeutunut ylle. Aina, kun hetkeksi istahti pehmeälle sohvalle, oli edessä silmäluomien kiinnipainautuminen ja unitila. Tällaisessa tilassa oli erittäin vaarallista harkitakaan leipomista, mutta minkäs teit, kun melkein pakko oli.

Jauhopeukalo tarttui toimeen ja vaivasi tarvittavat taikinat. Leivinuuniin oli jo laitettu tuli ja kiertoilmauuni laitettiin lämpiämään. Siis kaikki leivonnaiset saataisiin heti leipomisen jälkeen paistumaan ja mahdollisesti leipuri pääsisi jopa ajoissa nukkumaan. Olihan kyseessä aikainen herätys, sillä tuoreimmat pullat paistuisivat vasta aamuyöstä.

Kaikki oli valmista ja leipuri sukelsi peiton alle. Aika kului nukkuessa hieman liian nopeasti ja kello soi melkein heti, kun leipuri oli saanut silmänsä kiinni. “Tovi vielä”, ajatteli hän ja laittoi kellon kiinni. Avatessaan silmänsä uudestaan leipuri huomasi, että tunti oli vierähtänyt kellon soitosta. “Nyt on kiire!” hän tuskaili ja ampaisi ylös petistään.

Ensin kahvinkeitin päälle ja sitten leipätaikinan vaivausta. Pasteijat odottivat vuoroaan, sillä nekin piti täyttää ennen paistamista. Jälleen kuului kiertoilmauunin hento hyrinä ja leivinuuni hehkui lämpöä. Kaikki oli valmiina leivän paistamiseen. Hiivaleipätaikinasta oli muodostunut leipiä pellille ja ne laitettiin uuniin. Myös pasteijat olivat valmiina uunia varten, mutta odottivat edelleen vuoroaan.

Nyt oli hyvä hetki levätä viisi pientä minuuttia. Leipuri sukelsi peiton alle ja katseli aamu-tv:n uutisia. Ennen kuin hän huomasikaan, silmät sulkeutuivat ja leipien olemassaolo unohtui.

Jatkuu ensi viikolla.

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top