Tampereen yliopiston Liiketaloudellisen tutkimuskeskuksen selvitys yritysten verkostoliiketoiminnasta ja sen kehittämisestä Länsi-Suomen tavoite 2 -ohjelma-alueella on valmistunut. Selvitystyön avulla haluttiin antaa perusteita ylimaakunnallisille, yritystoimintaan kohdistuville kehitystoimille – kuten esimerkiksi tavoite 2 -ohjelman hanketyölle. Selvityksen tulokset julkistetaan tänään perjantaina. Työn teetti Pirkanmaan liitto.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Katsomo ei mahtunut Huittisten urheilukentän miljoonaan
Kommentoi
Tekninen valiokunta edellyttää panostamista siten, että katsomo saadaan.
Vastaesitys ei pysäyttänyt kouluvalmentajan toimen perustamista Sastamalassa, asia etenee kaupunginhallituksen päätettäväksi
Henkilöstöjaostossa Kari Kaaja (kok.) esitti, että toimea ei perusteta.
Valtiolta tulossa Sastamalan uima- ja liikuntahallille 0,6 miljoonan tuki
Esitys on ministerin pöydällä.
Vastaamiseen kuluu vain viisi minuuttia: Sastamala ja Huittinen kysyvät asukkailta vetovoimasta
Seutukaupungit teettävät tutkimuksen yhdessä.
Sastamala päällystää 355 000 eurolla, listalla mm. nämä kadut
Kohteita päätetään myöhemmin lisää, jos määrärahaa jää.
Seuraava:
Äetsässä yllätytään taas