MAINOS

Hikihelteistä paukkupakkasiin

Kolumni

Samuli Kinnari

Menneen vuoden loppupuolisko vaikutti säidensä puolesta näin maallikon mielestä poikkeukselliselta, vaikka meteorologien mukaan taidetaan nauttia vain normaalista vaihtelusta. Mutta olihan viime kesä kummallisen helteinen ja vastaavasti tämä talvi on tuntunut melko kovalta – ei nyt mitenkään ihmeelliseltä kuitenkaan. Mutta missä välissä oli syksy? Kesästä talveen siirryttiin kuin yhdessä yössä.

Paukkupakkaset varsinkin ovat näyttäneet, että ihminen on luonnon edessä aika voimaton. Jopa Suomessa on viritelty puheita mahdollisesta sähkönjakelun säännöstelystä. Onko se nykyaikaa? Ei todellakaan.

On surkuhupaisaa huomata, miten kuiva kesä ja kovat pakkaset saavat sähkönjakelun melkein polvilleen. Se kun tuntuu olevan sormi suussa vähän säässä kuin säässä; jos tuulee, puita kaatuu linjoille ja sähköt ovat poikki – samoin käy lauhana talvena nuoskalumen painosta ja nyt ei kova pakkanenkaan kelpaa.

Missä lienee vika? Jos se on ajatustavoissa, niin luulisi sähkönjakelusta vastaavienkin tietävän, että pohjoisessa aina silloin tällöin vähän pakastaa tai sataa lunta ja joskus kesäkin voi olla kuiva.

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top