Äetsäläinen Keikyän Puhelinosuuskunta siirsi viime vuoden lopulla puhelinkeskustoimintonsa Soonilta Ikaalisten-Parkanon Puhelin Osakeyhtiölle. Tämän vuoden alusta IPP:n toimitusjohtaja Ilpo Hellman on istunut Keikyän Puhelinosuuskunnan hallituksessa.
Keikyän Puhelinosuuskunnan keskustoiminta hoidetaan nykyisin IPP:n keskuksessa Parkanossa. Osuuskunnalla on noin 1 400 asiakasta, joille tarjotaan vastaavia teleliikennepalveluja kuin IPP:n toimialueella.
"IPP hoitaa oman vikailmoituksensa lisäksi nykyisin myös Keikyän vikailmoitukset ja tarvittavat mittaukset", kertoo Hannele Tyrkkö IPP:n vikailmoituksesta. "Keikyän viat eivät toistaiseksi ole muuttaneet huomattavasti työpäivääni, vaikkakin uudet ihmiset ovat tulleet puhelimitse jo tutuiksi", jatkaa Tyrkkö. Jouko Honganaho IPP:n keskuksesta Parkanosta kertoo myös, ettei Keikyä ole muuttanut päivärutiinia, muuten kuin että puhelutiedot ajetaan laskutusta varten nyt kahdelta alueelta.