Keskiviikko 23.4.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Kuntien johtamiseen haetaan uusia tuulia

Johtaja

Kunnanjohtajien työ on laitettu uudelleen punnittavaksi. Kunnanjohtajien uupumus ja työssään jaksaminen on tuonut uuden tyyppisen ajattelu mallin, jota pyritään hyödyntämään tulevaisuudessa kuntien johtamisessa. Osaltaan uusi johtajasopimus on jo käytössä noin viidessäkymmenessä kunnassa.

Johtajasopimuksella selkeytetään kunnanjohtajien ja luottamushenkilöiden yhteistyötä. Kuntaliiton suosituksena on että uusi johtajasopimus otettaisiin käyttöön kaikissa kunnissa. Koska kunnan johtamistehtävä jakaantuu poliittisille luottamushenkilöille ja ammattijohtajille, johtamisjärjestelmän toimivuus edellyttää kuntalain säännösten lisäksi paikallisella tasolla täsmennettyjä pelisääntöjä.

Johtajasopimuksen periaatteellinen luonne on ennen muuta pelisääntöasiakirja, jolla voidaan täsmentää kuntajohtajan työn tavoitteita ja painopisteitä sekä sopia työn edellytyksistä, kuten toimivaltuuksista, työnjaosta poliittisen johdon kesken sekä palvelussuhteen ehdoista ja työn arvioinnista. Tietoisuus rooliodotuksista ja selkeät pelisäännöt pitäisivät auttaa kunnanjohtajaa työssään.

Toivottavasti tällainen pieni mutta tärkeä uudelleen roolitus saisi pienimmätkin kunnat nousemaan täältä syvältä suosta paremmille apajille. Muuten ei hyvä seuraa. Pienimmät kunnat kuolevat jo pelkästään omaan mahdottomuuteensa ilman uudistuksia. Suuret ikäluokat jäävät eläkkeelle eivätkä pienet kunnat pysty tarjoamaan nykymenolla heille edes peruspalveluita, onko se oikein?

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Edellinen: