Aktiivista koiratoimintaa jo 30 vuotta

Uutiset

Huittisten seudun koirayhdistys täyttää tänä vuonna 30 vuotta ja monenlaista toimintaa on luvassa tänäkin kesänä.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Huittisten seudun koirayhdistys liittyi Suomen Kennelliiton jäsenyhdistykseksi. Toiminta oli välillä jo hiljaisempaa, mutta 10 vuotta sitten yhdistys herätettiin uudelleen “henkiin”. Tällä hetkellä toiminnassa on mukana koko joukko aktiivisia koiraihmisiä koiraurheilun eri aloilta.

Yhdistyksen puheenjohtaja Satu Virtarannan mukaan tällä hetkellä toiminta on hyvin monipuolista, koko ajan tulee lisää eri harrastuslajien harrastajia mukaan. “Itse, kun 10 vuotta sitten kävin sakemannini kanssa kentällä, en tiennyt olevan muuta toimintaa kuin tokon ja pk-jäljen sekä näyttelykoulutuksen. Agilityn myötä aktiivisten jäsenten määrä on lisääntynyt”, hän kertoo.

Agilityharjoitusryhmä on kokoontunut säännöllisesti Milla Lavikaisen johdolla koko talven, harjoitukset on lumiseen aikaan pidetty K&K-tallin maneesissa (Baana-areena). Ryhmän jäsenet ovat menestyneet hyvin myös kilpailuissa. Annikki Sandroos ja Pepsi saavuttivat piirinmestaruuden 3 maxi luokassa, Sanni Wahlroos ja Toffo nuorten piirinmestaruuden maxi 2 luokassa ja kooikerhondje rotumestaruuskisoissa sija 2, lisäksi Alisa Kranni ja Mikko nuorten piirimestaruuden (mini 2 ja kilpailun paras nuori ohjaaja). Lisäksi Sanni ja Toffo sijoittuivat open clas tasoituskilpailussa n. 150 maksikoirakon joukosta viidensiksi. Joukossa oli mm. suomenmestaruus- ja MM-tasolla kilpailevia koirakoita. “Vaikka meillä on kilpailevia pareja, suurin osa on kuitenkin sellaisia, jotka eivät koskaan halua kisoihin mennä, vaikka taidot riittäisivätkin”, Milla Lavikainen kertoo.

Varsinaiset tottelevaisuuskoulutukset ovat olleet talven tauolla, vain kilpailevien koirakkojen (koira+ohjaaja) ryhmä on harjoitellut maneesilla. Palveluskoirakokeissa Sirpa Kuusisto ja Lölle sekä Piia Kesti ja Hermanni ovat suorittaneet BH-kokeen. Tottelevaisuuskokeissa ykköstuloksia ovat saaneet useat koirakot.

Talven lumiset kelit ovat mahdollistaneet myös pulkkavedot ja Sirpa Kuusisto onkin koirineen kiertänyt Huittisten perhepäivähoitajia ja rottweilerit Gii ja Lölle ovat vetäneet talven aikana yli sataa lasta. Sirpa kävi myös Suttilan koululla kertomassa kolmasluokkalaisille koirista ja samalla lapset pääsivät valjakon kyytiin. Kaukaisimmat vedätykset tehtiin Punkalaitumella ja Vampulassa, joissa oli mukana myös Piia Kesti ja rottweiler Hermanni.

Kevätkausi alkanut

Koirayhdistyksen kevätkausi on jo alkanut tottelevaisuuskoulutuksilla, jotka pidetään Huittisten vanhalla urheilukentällä sunnuntaisin alkaen kello 18. Eläinkouluttaja ja koulutusneuvoja Tommy Wiren Kangasalta saapuu Huittisiin 10. toukokuuta kertomaan niin sanotusta naksutinkoulutuksesta eli koulutusmenetelmästä, jossa hyödynnetään operanttia ehdollistamista. Naksutinkoulutus on positiivista vahvistamista käyttäen naksutinta merkitsemään oikea, palkkion arvoinen käytös. Wiren käyttää menetelmää kouluttaessaan avustajakoiria Invalidiliitolle.

Pentukurssi alkaa teoriatunnilla 14. toukokuuta Huhkolinnassa ja käytännön harjoituksilla jatketaan keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Kevät- ja kesäkaudella on luvassa myös näyttelykoulutusta, match show eli epävirallinen näyttely kesäkuun alussa, agilitykoulutusta ja palveluskoirien jälkikokeen maastoharjoituksia. Syksymmällä on luvassa juhlintaa 30-vuotisen toiminnan johdosta, virallinen tottelevaisuuskoe ja luonnetesti.

“Osallistumalla toimintaamme saamme mukavaa tekemistä sen ‘parhaan ystävän’ kanssa ja koiran kouluttamisen myötä koiran käsittely on helpompaa jne. Koiraharrastuksessa oppii myös tuntemaan paljon samanhenkisiä ihmisiä”, Satu Virtaranta toteaa. “Kaikki koirakot ovat tervetulleita harjoituksiimme ikään ja rotuun katsomatta. Jokaiselle löytyy varmasti sopiva ryhmä, tarvitaan vain halua toimia koiransa kanssa”, hän lisää lopuksi.

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

Mainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma Art
MAINOS

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top