Keskiviikko 23.4.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Kymppikuntien kunnanhallitukset paneutuivat aluestrategiaan

Uutiset

Kymppikuntien 55 kunnanhallituksen jäsentä kokoontui 15. toukokuuta Laviaan keskustelemaan valmisteilla olevasta aluestrategiasta. Hankkeen koordinaattori Petri Rinne esitteli strategian kytkeytymisen kansalliseen aluekeskusohjelmaan sekä neljän työryhmän esitykset kehittämisstrategioiksi ja -toimenpiteiksi. Esillä oli myös ehdotus ns. Kymppineuvostosta, yhteisestä päätöksentekorakenteesta strategian toteuttamiseksi.

Syntyneessä vilkkaassa keskustelussa tehtiin useita parannusehdotuksia mm. valittujen kärkihankkeiden sisältöihin. Esimerkiksi hyvinvointipalveluiden kehittämisessä huomiota pyydettiin kiinnittämään myös palveluiden laatuun, ei pelkästään saatavuuteen ja kustannustehokkuuteen.

Työryhmät ovat esittäneet 15 kärkihanketta toteuttamaan valittuja strategioita. Arvio hankkeiden kuntarahoitusosuudesta on 17 euroa asukasta kohti, josta noin puolet voi olla työpanosta ja puolet rahaa. Kunnat voivat sitoutua hankkeisiin valintojensa mukaan.

Esityksen mukaan demokraattisesti valittu Kymppineuvosto tulisi aluestrategian valmistuttua päättämään sen toteuttamisesta. Esitys sai laajan kannatuksen, sillä kehittämisohjelma- ja hankeorganisaatioita on usein moitittu demokratiavajeesta. Kymppineuvosto tultaisiin kokoamaan kunnallisvaalituloksia noudattaen.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: