MAINOS

Isku päähän x 2

Kolumni

Tanja Kallio

Minua on isketty tänään kahdesti päähän. Ensimmäinen kerta oli omaa syytä ja toisen iskun aiheutti totuus. Humisevan päänsäryn keskellä mietin, miten ihmeessä tämäkin vuosi voi olla taas ohi. Juuri kun alkoi tottumaan ja rupesi olemaan elämä mallillaan.

Olin tänään luokkaretkellä oppilaitteni kanssa. Annoin heille isot vauhdit keinussa ja juuri ennen viimeistä vauhdinantoa mieleeni juolahti ajatus, entä jos jalkani pettäisivät. Siinä nopeassa hetkessä tuntui, että nyt taisin kompastua. Ja niinhän siinä kävi. Onneksi pääsin vielä keinun alta pois, mutta kaaduin ja löin pääni ison kiven terävään reunaan. Jonkinlainen suojelus pitää olla, sillä terävin isku osui ensin hiusnipsuun ja sen jälkeen tuntui takaraivossa. Pää on kipeä.

Toinen isku tuli suoraan ajatuksista sydämeen. Tajusin, että tämä oli melkeinpä viimeinen yhteinen juttu, jonka sain ihanien lapsien kanssa tehdä. Onhan meillä vielä koulupäivä ja päätös, mutta perjantaina tapahtuu niin paljon ja lauantaina ollaan kirkossa. Mieleni valtasi haikeus. Yritän sulatella ajatusta. Pää on todella kipeä.

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top