MAINOS

Paula, pitkästä aikaa

Kolumni

Tanja Kallio

Aion mennä tänään lavatansseihin. Tosin laitan bootsit jalkaani, jotten joudu tanssimaan. Mutta ihana tunnelma ja paljon väkeä. Siis hikinen ja ahdas tunnelma, kaikki tönivät ja varpaat saavat iskuja toistaan korkeammista ja terävämmistä koroista. Ihmiset haluavat tanssimaan ja odottavat raunalla “sitä oikeaa” hakijaa. Toiset osaavat tanssia, toiset eivät. Rohkaisupullo saattaa toiset nurkan taakse. Siis minne minä olen
oikein menossa ja miksi?!?!

Perussyy siihen, miksi olen menossa tansseihin on artisti. Niinhän se aina on. Valitsen lavan tai muun tanssipaikan artistin perusteella. Tänään vuorossa on Paula Koivuniemi. Kuten tiedossa on, Koivuniemi on paras. Mielestäni Suomen vetovoimaisin naisartisti ja häntä jaksaa katsella sekä kuunnella vaikka kellon ympäri.

Olen pitemmän aikaa tyytynyt vain kuuntelemaan Paulan cd-levyjä, mutta tänään menen ja kuuntelen livenä. Seison lavan reunalla ihailemassa säkenöivää esiintyjää ja mietin, miten itsekin joskus pääsisin lavalle samalla tavalla. Se, joka häiritsee minua Paulan esiintymisen aikana tietää häirinneensä. Odotan iltaa.

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top