Ikaalisissa sunnuntaina päättyneiden Sata-Häme Soi -juhlien kävijätavoitteet täyttyivät. Kaikkiaan kävijöitä oli reilut 36 000 ja konserttilipun lunasti vajaat 16 000 juhlavierasta. Juhlille odotettiin 35000 kävijää ja 15000 lipun lunastanutta konserttikävijää.
Jo Sata-Häme Soi -juhlaviikon maanantaina ihmisiä oli liikkeellä hyvin, tiistaina avajaispäivänä Ikaalisten "kauppalanniemellä" oli 5 000 harmonikkamusiikin ystävää. Sata-Häme Soi -juhlaviikko huipentui kävijämäärän suhteen perjantai-iltaan, jolloin Ikaalisissa juhli 8 000 Sata-Häme Soi -vierasta.
Pettymyksiä Sata-Häme Soi viikolla kirjattiin yksi: Trio Töykeiden erityisesti yritysasiakkaille suunnattu konsertti Ikaalisten Kylpylässä jouduttiin perumaan vähäisen kiinnostuksen vuoksi. Sata-Häme Soi -juhlien toiminnanjohtaja Minna Kulmala pohtiikin, onko syytä yrittää järjestää yrityksille suunnattua konserttia uudelleen.
Oma Tupa osoittautui loistavaksi paikaksi sekä pelimannihenkisten tapahtumien että monitaiteellisten tapahtumien järjestämiseen. Oman Tuvan konserteissa oli jokaisessa aivan ainutlaatuisen hyvä tunnelma.
"Oma Tupa on meille valtava inspiraation lähde, kun mietitään ensi vuoden ohjelmaa", toteaa toiminnanjohtaja Minna Kulmala.
Sata-Häme Soi Ikaalisissa seuraavan kerran 28.6.-4.7.2004.