Lauantai 15.3.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Järvi, typistetty lapsuus ja kissarouvan hellepäivät

Palstoilta poimittua

Lauttakylä
Torstaina 17.7.2003

Lauttakylä-lehti on huomannut, että levät ovat jo uimarien kiusana. Pääkirjoituksessa toivotaan, että Äetsän Kiimajärven kunnostustyöt parantavat veden laatua.

"Kiimajärvellä rehevöityvän järven kunnostusta on suunniteltu pitkään. Naturaan liittäminen oli torpetoida hankkeen, mutta asiaa ajavien tiukka vääntö toi tulosta. Nyt kunnostuksessa on päästy lähelle toteutusvaihetta."

Alueviesti
Torstaina 17.7.2003

Erkki Petman haikailee pääkirjoituksessa entisen ajan perään. Silloin lapsuutta ei typistetty.

"Yhteiskunta on muuttunut laitokseksi, jossa asumme kehdosta hautaan. Noin vuoden ikäinen lapsi viettää ainakin yhden kolmanneksen vuorokaudesta päiväkodissa. Sieltä hänet pullautetaan esikouluun ja esikoulusta peruskouluun, jonka jälkeen sitten edessä onkin vielä vuosien työ, jotta joksikin joskus tulisi jos on tullakseen."

Tyrvään Sanomat
Lauantaina 19.7.2003

Sari Sainio kertoo Tällä kerralla -palstalla perheensä 14-vuotiaan kissarouvan lokoisasta hellepäivärytmistä, josta kannattaisi ihmistenkin ottaa mallia.

"Helteiden aikana olisi järkevintä toimia kissan tavoin. Päiväksi peti varjoon ja pakolliset tekemiset varhain aamulla tai yömyöhään."

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: