Tyrvään Sanomat
Torstaina 7.8.2003
Sari Sainio kertoo Tällä kerralla -palstalla olleensa rastikuningatar. Rasteja hän tienasi koulussa nimilistaan luokan seinälle. Ruksi piirtyi muun muassa myöhästymisestä.
"Aidasta ja liian monista koulumatkan oikopoluista johtui, että olin luokan rastikuningatar. Ikävintä rasteissa oli se, että jokaisesta kertyi viisi minuuttia seisottavaa perjantaiksi opettajanhuoneen käytävälle. Minulla on vahva mielikuva siitä, että olin siellä joka perjantai."
Alueviesti
Torstaina 7.8.2003
Theofilus kirjoittaa Alueviestin Ajattelemisen aihetta -palstalla Tyrvään Pyhän Olavin kirkosta.
"Tyrvään vanha kirkko on vanhojen tyrvääläisten ja nykyisten vammalalaisten symboli. Kirkon polttaminen iski tyrvääläisyyden sielun ytimeen. Siksi kirkon uudelleen rakentaminen oli niin nopeasti päätetty asia."
Vasara
Lauantaina 1.6.2003
Vammalan lukion verkkojulkaisu Vasarassa Erno Elomaa pohtii täysi-ikäistymistä.
"Odotus on kaikkein parasta aikaa. Täysi-ikäisyys pitää unohtaa mahdollisimman pian, kun sen saavuttaa. Voi käydä myös niin kuin minulle, eli: sen jälkeen kun päihdeostohuumasta ja sen jälkisauhuista selviät, käykin niin että löydät sen sisäisen lapsen, joka on vain nukkunut onnessaan, typerien onnettomuuksien ohi."