MAINOS

Joku koputti oveeni

Kolumni

Tanja Kallio

Kuuntelin hymyilevänä kuinka ystäväni kertoivat minulle saaneensa flunssan. Siis en hymyillyt sille, että heillä oli flunssa vaan sille, että olin itse moiselta säästynyt. Yleensä kun flunssan kanssa treffaamme, se saapuu kyläilemään pitemmäksi aikaa. Ikävintä on, että tauti vie aina ääneni, minulle rakkaimman asian.

Eräänä päivänä kuulin pienen koputuksen ovelta. En vaivautunut avaamaan. Mutta kun koputus muuttui kovemmaksi, olin pakotettu avaamaan. Jotenkin minulla oli aavistus siitä kuka oven takan oli. Oikeassa olin. Oven toisella puolen seisoi flunssa-böbö, joka moikkasi minulle iloisesti. “Terve, tulin ja olen tovin!” totesi böbö. Minkäs siinä teet. Ennen kuin ehdin läimäistä oven kiinni, tauti kaappasi minut kainaloonsa.

Tässä sitä nyt ollaan. Niistäminen on arkipäivää, ääntä pitää säästellä. Päätä jyhmii aina välillä oikein tuskaisasti ja lääkkeet ei tehoa. Odottelen korvatulehdusta ja sen mukana tulevaa todella tuhtia lääkeannosta.

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top