MAINOS

Lisääntyminen

Kolumni

Ilkka Koskinen

Aina välillä julkisessa keskustelussa nostetaan esiin väestön ikääntyminen ja työssäkäyvien ihmisten pienenevä osuus väestöstä etenkin suurten ikäluokkien jäätyä eläkkeelle. Viimeksi pääministeri Matti Vanhanen käsittääkseni puolsi enemmän lapsia sisältävää elämänmuotoa.

Lapsia tuskin kukaan hankkii ajatellen näin lisäävänsä tulevaisuuden työvoimaa, asia yleensäkin on enemmän henkilökohtainen kuin missään määrin yhteiskunnallinen, vaikka yhteiskunnan tuki helpottaakin lapsiperheitten elämää.

Lasten tekemistä ei voi mielestäni ajatella ainakaan minkäänlaisena kansalaisvelvollisuutena. Omien geenien eteenpäin vieminen on myös itsekästä, tosin täysin hyväksyttävää sellaista, ylikansoitetussa maailmassa. Asioita ei voi katsoa vain yhden valtion rajojen sisällä tai yhden sukupolven aikajänteellä.

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top