Sunnuntai 23.3.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Vammalan poliisilla vilkas viikonloppu

Uutiset

Viime viikonloppuna Vammalan poliisilla riitti puuhaa. Poliisia työllistivät muun muassa useat liikenneonnettomuudet ja rötöstelyt.

Torstain ja perjantain välisenä yönä Vammalan Varilankadulla olevalta rakennustyömaalta anastettiin työkaluja. Kateissa on muun muassa akkuporakone.

Perjantaina kello 17.00 aikaan henkilöauto suistui ojaan Vammalassa Satakunnantiellä. Autossa oli kesärenkaat.

Perjantaina kello 19.00 aikaan asunnon irtaimistoa vahingoitettiin Tyrväänkadulla. Vahingon aiheuttaja muun maussa kaatoi viihde-elektroniikkaa.

Lauantain vastaisena yönä murtoveikot olivat liikkeellä Äetsässä. Puolenyön jälkeen Pehulantiellä murtauduttiin elintarvikeliikkeeseen, josta varkaiden matkaan lähti ilmeisesti ainakin olutta. Jälkiä seuraten poliisi tavoitti tekoon epäiltynä kaksi nuorehkoa äetsäläistä mieshenkilöä roskalavaan piiloutuneina Hallitieltä.

Samaisena yönä yritettiin myös murtautua asuntoon Päätiellä.

Lauantaina kello 01.00 aikaan mies löi toista miestä Vammalan Puistokadulla. Tapahtuman yhteydessä vahingoittui myös paikalla ollut henkilöauto.

Lauantaina noin kello 9.30 aikaan kuorma-auto ja henkilöauto kolaroivat Aurajärventiellä Äetsässä. Törmäyksen johdosta ajoneuvot suisuivat ojaan, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.

Lauantaina illansuussa vahingoitettiin henkilöautoa Aarnontie 16:n pysäköintialueella. Autosta rikottiin muun muassa sivupeili ja peltipintoja naarmutettiin.

Lauantaina kello 17.30 jälkeen sattui kahden henkilöauton kohtaamisonnettomuus Koppalaisentiellä Kiikoisissa. Kapealla tiellä autot yrittivät väistää toisiaan, jolloin molemmat suistuivat kulkusuunnassaan oikealle ojaan.

Lauantaina kello 21.00 aikaan rikottiin Vammalassa Poikkikatu 21:n F-rapun ulko-ovien lasit.

Sunnuntaina aamuyöstä henkilöauto suistui ojaan Suodenniemellä Putajantiellä. Poliisi tavoitti kuljettajan kotoaan ja tämä puhalsi alkometriin 0.9 promillea.

Sunnuntaina iltapäivällä naishenkilön matkapuhelin anastettiin asunnosta Vammalan Kannintiellä.

Kiikoisissa Järventaustantiellä on murtauduttu keskiviikon ja perjantain välisenä aikana ainakin kolmeen mökkiin. Kateissa on erilaisia työkaluja, muun muassa aggregaatti ja moottorisaha.

Torstain ja lauantain välisenä aikana on anastettu Rautavedenkadulta Yamaha-merkkinen perämoottori.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: