Lauantai 22.3.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Varkaat ja liukas keli työllistivät poliisia alkuviikolla

Uutiset

Suodenniemellä Heinijärventiellä on murtauduttu kesäasuntoon keskiviikon ja perjantain välisenä aikana. Teillä tietymättömillä on muun muassa moottorisaha ja kirveitä. Myös Vehkakoskentiellä on tunkeuduttu samalla aikavälillä kesäasuntoon ja anastettu esimerkiksi CD-soitin.

Sunnuntaina kello 11.00 jälkeen mieshenkilö laittoi ruokaa liedellä Karkussa ja meni nukkumaan odottaen ruuan valmistumista. Miehen koira oli hetken kuluttua herättänyt haukkumalla miehen, jolloin tämä oli todennut lieden ympäristön olevan tulessa. Mies sai lieden ympäristön sammumaan, mutta palokunta joutui sammuttamaan välikattoon edenneen palon.

Maanantain vastaisena yönä anastettiin Vammalassa Tyrvään teollisuusalueella romuliikkeen nosturiautosta polttoainetta ja rakennustyömaalta noin 80 neliömetriä DOW Solimate -lattiaeristelevyjä.

Ahertajankadulla tunkeuduttiin samana yönä automaalaamon tiloihin. Vorojen matkaan lähti muun muassa automaaleja. Lisäksi kutsumattomat vieraat olivat ottaneet luvatta käyttöön maalattavana olleen henkilöauton, joka löytyi maanantaina aamupäivällä Sammaljoentieltä.

Peuroja jäi auton töytäisemäksi tiistaina puolenyön jälkeen valtatie 12:lla Vatajassa, maanantaina kello 17.50 aikaan Noormarkuntiellä Laviassa ja perjantaina kello 7.30 aikaan valtatie 12:lla Ketolankylän kohdalla.

Maanantaina kello 8.40 aikaan pakettiauto törmäsi Punkalaitumella Palojoentiellä pihasta eteen tulleen pakettiauton kylkeen. Ajoneuvot vaurioituvat törmäyskohdistaan.

Maanantaina kello 16.45 aikaan Äetsässä Meskalantiellä polkupyöräilijä lähti ylittämään tietä suojatietä pitkin ajaen, jolloin henkilöauto töytäisi pyöräilijän kumoon. Henkilövahingoilta vältyttiin.

Maanantaina kello 11.45 aikaan Laviassa Noormarkuntiellä henkilöauto perävaunuineen suistui ojaan väistäessään tiellä kääntävää rekkaa.

Vammalan Pesurinkadulla henkilöauto suistui maanantaina kello 16.30 jälkeen ojaan väistäessään kääntyvää mopoilijaa.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: