Internetin hakupalvelu eniro.fi on osoittautumassa Suomessa samanlaiseksi menestykseksi kuin aiemmin Ruotsissa ja Tanskassa. Palvelu avattiin keskiviikkona 29.11. aamuseitsemältä ja päivän päätteeksi palvelussa oli käynyt jo 54 000 yksittäistä kävijää. Erityisen suosituksi on ensimmäisenä päivänä noussut karttahaku, joka näyttää haetun henkilön tai yrityksen katuosoitteen kartalla.
"Ensimmäisen päivän huimat kävijämäärät osoittavat, että ilmaiselle ja kattavalle hakupalvelulle on ollut selkeä kysyntä. Eniro.fi:n mainonta on vasta alkamassa, se tulee vielä nostamaan kävijämäärää selvästi. Olemme myös saaneet runsaasti suoraa positiivista kuluttajapalautetta. Kaikki viittaa siihen, että eniro.fi:stä on tulossa yksi Suomen suosituimmista internet-sivuista", Eniro Finlandin online-palvelujen johtaja Jani Leppänen sanoo.
Ruotsissa vastaava palvelu avattiin toukokuussa. Palvelussa on keskimäärin 2,6 miljoonaa yksittäistä kävijää kuukaudessa.