Valtakunnallista rakennusperinnön teemavuotta juhlistaakseen Talonpoikaiskulttuurisäätiö järjesti kilpailun, jossa etsittiin perinteiseen tapaan rakennettuja ja hyvin hoidettuja pihapiirejä sekä yksittäisiä rakennuksia. Säätiö halusi näin palkita kulttuurihistoriallisesti arvokasta työtä tekeviä. Kilpailun voitti Lauri Kervisen omistaman Ylä-Ajoksen tilan pihapiiri Vilppulassa.
Pihapiirikilpailun voittajat julkistettiin Talonpoikaiskulttuurisäätiön kekrijuhlassa Metsäliitto-Yhtymän pääkonttorissa Espoossa torstai-iltana 30. lokakuuta. Juhlapuheen pitänyt pääministeri Matti Vanhanen luovutti palkinnot kolmen parhaan pihapiirin omistajalle. Toisena palkittiin Liisa Nevalaisen pihapiiri Nurmeksessa, ja kolmanneksi sijoittui Markku Salmenpohjan pihapiiri Nummi-Pusulassa.
Talonpoikaiskulttuurisäätiön yhteistyökumppani kilpailun järjestämisessä oli Metsäliitto-Yhtymä, joka näin haluaa arvostaa puun käyttöä rakennusmateriaalina. Yhtymä lahjoitti voittajalle 2000 euron arvoisen tunnustuspalkinnon, toiseksi tulleelle 1000 euron ja kolmannelle 500 euron palkinnon. Lisäksi kunniamaininnan sai kaikkiaan 15 pihapiiriä. Kekrijuhlassa arvottiin 500 euron palkinto kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken. Juhlan yhteydessä oli esillä laaja pihapiireistä otettujen valokuvien näyttely.