Huittisten kaupunginhallitus on valinnut 1.1.2004 alkaen perustettavaan ruokapalvelupäällikön virkaan suurtalouden työnjohtaja Arja Jussilan Eurasta. Viran toimenkuvaa kuuluu perustettavan ruokapalvelukeskuksen johtaminen ja ruokapalvelutoimintojen kehittäminen. Virkaa haki määräaikaan mennessä 25 henkilöä, joista kaupunginhallitus kutsui kahdeksan haastatteluun.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pirkanmaan ja Satakunnan kartoilla varoituksia: Puuskaista tuulta 20 m/s ja lumisateita
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan tuuli on voimakasta viikonloppuna maan etelä- ja keskiosassa. Ajokeliä heikentävät lumisateet.
Pirkanmaalle ennustetaan kelirikosta keskimääräistä
Alueellista vaihtelua on paljon.
Tulvat jäämässä vähäisiksi: Rauta- ja Kuloveden korkeuksia ei tarvitse laskea yhtä paljon kuin tavanomaisesti
Pirkanmaalla lumikertymät ovat pieniä.
Seuraava:
Maakuntaohjelman seurantaraportti valmistui – Pirkanmaa vahvoilla
Edellinen:
Tyrvään kirkkoon murtauduttu – saalis noin 5 euroa