Marraskuun aikana pohjavesitilanne ei Pirkanmaalla juurikaan kohentunut. Pohjaveden pinta oli marraskuun lopulla edelleen huomattavasti ajankohdan keskimääräisiä korkeuksia alempana erityisesti harjumuodostumissa. Moreenimaissa pohjavedenpinta on edelleen poikkeuksellisen alhaalla, vaikka marraskuussa pinta onkin ollut vähäisessä nousussa.
Koska maa ei ole vielä roudassa, niin edellytykset pohjaveden muodostumiselle ovat hyvät. Talven 2003-2004 pohjaveden riittävyys riippuu joulukuussa saatavista vesisateista. Jotta pohjavesivarantojen suhteen päästäisiin edes tyydyttävään tilanteeseen, pitäisi ennen pysyvän talven tuloa sataa vetenä vähintään 100-150 millimetriä. On todennäköistä, että pohjavesitilanne saattaa ensi talvena olla edellistalvea vaikeampi, sillä pohjavedenpinta ei ehtine ennen pysyvän talven tuloa nousta riittävästi.