Äänekäs puheensorina kaikui Hirvilahden kunnanviraston käytävillä. Kunnanjohtaja Keijo Niemi ja valtuuston puheenjohtaja Anneli Hurjanen kävivät tiukkasävyistä keskustelua kunnanjohtajan työhuoneessa. Möykkä keskeytyi, kun ovi aukesi.
– "Kanslistilta terveisiä, että voisitteko puhua hieman hiljempaa. Aulassa on asiakkaita ja kinastelunne häiritsee", huikkasi oviaukosta liikuntasihteeri Pirkko Mäki.
– "Kunnanjohtajalta aulaan sellaisia terveisiä, että ei voida puhua hiljempaa. Nyt on piru irti", kunnanjohtaja Niemi jyrisi. "Ja liikuntasihteeri Mäki on hyvä ja sulkee oven sieltä käytävän puolelta."
Pirkko Mäki painoi oven kiinni ja poistui. Kova-ääninen keskustelu jatkui.
Kunnanjohtaja Niemi ja valtuuston puheenjohtaja Hurjanen väänsivät kättä Kukkaniityn kaupungin ja Hirvilahden yhteisestä Sepeli-hankkeesta. Hankkeen tarkoituksena oli hankkia Kukkaniitylle ja Hirvilahdelle yhteinen traktori auraukseen ja hiekoitukseen, sekä yhtiöittää kone. Ajatuksena oli, että yhtiöitetty traktori tulisi halvemmaksi kuin kuntien omat koneet ja ostopalvelut. Sepeli-hanke on lyhenne sanoista "Sepeliä Pentele Liukkauden torjuntaan".
Sepeli-hanke oli jo hyväksytty muitta mutinoitta Kukkaniityn kaupunginvaltuustossa. Hirvilahdella sen sijaan kunnanhallitus oli äänestänyt hankkeesta useaan otteeseen ja jopa onnistunut ujuttamaan asian kertaalleen valtuuston listalle. Valtuustokäsittely kuitenkin oli tyssännyt puheenjohtaja Anneli Hurjaseen, joka omavaltaisesti oli syönyt kokouksen esityslistan hetki kokouksen alkamisen jälkeen. Syötyään oman listansa, Hurjanen väitti muiden valtuutettujen esityslistoja keksityiksi.
– "Mitä minulla ei ole, sitä ei ole olemassa. Minulla ei ole esityslistaa ja niinpä ei ole myöskään tätä kokousta. Sepeli-hankkeesta ei päätetä tänään eikä mistään muustakaan. Menkää kotiin!" oli Hurjanen yllättäen päättänyt valtuuston kokouksen ja nieleskellyt esityslistaansa.
Kunnanjohtajan huoneessa jatkui keskustelu siitä, oliko valtuuston kokousta ollut olemassa vai ei. Hurjanen uhkasi syödä myös Sepeli-hankkeeseen liittyvät paperit, jolloin Sepeliäkään ei olisi olemassa.
Jatkuu ensi sunnuntaina…
Pieni kylä -juttusarja palaa sunnuntaisin kahdeksan uuden jakson voimin Sopuli.netiin. Pieni kylä kertoo elämästä fiktiivisessä Hirvilahden kunnassa, joka sijaitsee Kukkaniityn kaupungin naapurissa. Keskeisiä henkilöitä ovat muun muassa kunnanjohtaja Keijo Niemi, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anneli Hurjanen, kunnansihteeri Hanne Reijonsalo-Ahjola, talousjohtaja Jaakko Tuikku, liikuntasihteeri Pirkko Mäki, rumpuopiston rehtori Jokinen, kauppias Reijo Kuoppala ja eläkeläinen Lyyli Seivonen. Sarjaa on julkaistu verkkolehdessämme vuosina 1999-2002. Vanhat jutut löytyvät arkistosta.