Vammalassa toimiva Suomen Kirjainstituutti keskittyy tänä vuonna paikalliseen ja alueelliseen työhön sekä yhteistyöhön Suomen Kirjainstituutini säätiön perustajien ja sidosryhmien kanssa. Yleisölle työn hedelmät näkyvät muun muassa useina näyttelyinä ja tapahtumina.
Helmikuussa Suomen Kirjainstituutti järjestää Kirjoja! Kirjoja! -arviointitilaisuudet säätiön perustaneissa 11 kunnnassa. Vammala-päivänä eli 24. huhtikuuta avataan Kasku-kierros ja heinä-elokuussa Vammalan kirjastossa on esillä Kultainen leikkaus -näyttely kirjansidonnan historiasta. Elokuun viimeisenä viikonloppuna järjestetään Lasten ja nuorten kirjapäivät Vammalassa ja lokakuussa istituutti on mukana Helsingin kirjamessuilla. Joulukuussa instituutti järjestää yhdessä Vammalan lukion kanssa Pekka Vuori -näyttelyn. Lisäksi vuoden aikana toteutetaan Kirja ja tiede -seminaarisarja yhteistyössä Tieteellisten seurain valtuuskunnan kanssa.
Suomen Kirjainsituutin säätiön perustajia ovat Huittisten, Oriveden, Tampereen ja Vammalan kaupungit, Hämeenkyrön, Kiikoisten, Lavian, Mouhijärven, Suodenniemen, Urjalan ja Äetsän kunnat, Vammalan evankelisluterilainen seurakunta, Suomen Kulttuurirahasto, Tieteellisten seurain valtuuskunta, Tampereen yliopiston tukisäätiö, Suomen Kustannusyhdistys ry., Kirjakauppaliitto ry., Grafia ry., Suomen Kirjailijaliitto ry., Suomen Näytelmäkirjailijaliitto ry., Kustannus Oy Aamulehti, Tyrvään Kirjakauppa Oy ja Tyrvään Sanomat Oy.
+ http://www.vammala.fi/kirjainstituutti | Suomen Kirjainstituutti