"Nyt on Sirpa taloyhtiön asiat aivan vinksallaan", aukoo isännöitsijä Vaijeri suutaan törmätessään B-rapun käytävällä Sirpa Niemiseen, aivan tavalliseen talonmieheen.
"Oletko lukenut aamun Paikallisaromit?"
"Enpä ole vielä ehtinyt. Mitä siinä nyt on?" kysyy Sirpa.
"Parempi kuin luet itse."
—–
Paikallisaromit Tutkiva: Laine siivotaan pois
Kotikuntamme kunnantalon pitkäaikainen – ja ainoa – siistijä Laine siirretään kunnanjohtajan antaman lausunnon mukaan muihin tehtäviin. "Laine on ollut meillä pitkään, mutta ylitsepääsemättömien ongelmien vuoksi joudun siirtämään rouva Laineen muihin tehtäviin. Hänen kellokorttinsa on jo viety arkistoon", kertoo kunnanjohtaja Paikallisaromeille. "Ehdotuksia Laineen sijoituspaikaksi otetaan vastaan", jatkaa kunnanjohtaja.
Siistijä Laine on päätöksestä ymmällään. "Olen palvellut kuntaa siinä missä isänmaatakin. Paikat ovat pysyneet puhtaana, eikä kukaan ole valittanut. Kaikki roskikset olen joka aamu tyhjentänyt. Tämä tuli minulle täytenä yllätyksenä", vastaa Laine kunnanjohtajan sanoihin. "Onneksi Elmeri Vaijeri on ollut aina minulle hyvä ystävä", Laine jatkaa.
—–
"Tiedätkö mitä tämä tarkoittaa? Me joudumme ottamaan Laineen meille töihin", vatvoo isännöitsijä Vaijeri.
"Eihän tämä nyt sitä tarkoita", vastaa Sirpa.
"Rouva Laine on minun hyvä ystävä ja jos häntä ei haluta kunnalla pitää, on minulla velvollisuus hänen ystävänään ottaa rouva meille töihin. Taloyhtiön talous ei tosin tuollaista kestä, joten voisitko työskennellä pari viikkoa palkatta?" kysyy isännöitsijä. Sirpa tuijottaa viiltävästi Elmeriä. "Tai no, voisinhan minä toisaalta nipistää omasta palkkapussistani", jatkaa Vaijeri ja poistuu takavasemmalle.