Tiistai 11.2.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Peruutuspeilillä tulevaisuuteen

Pieni kylä

Hirvilahden kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anneli Hurjanen on ahkera yleisönosastokirjoittaja. Viime viikon perjantaina Kukkaniityn Sanomien Lukija puhuu -palstalta saatiin lukea seuraavaa:

"Ei on enemmän

Olen huolestuneena seurannut Hirvilahden kunnanjohtaja Keijo Niemen johtamaa koalitiota, joka yrittää vaivihkaa soluttaa Hirvilahden osaksi Kukkaniityn kaupunkia. Se peli ei vetele – ei, ei, ei. Ainoa hyvä hyvä asia Kukkaniityssä on Taantumuksellisten valtuustoryhmä – ja siinäkin hyvää on vain ei. Kyllä jämpti on niin, että kaikki on parempi tehdä itse.

Niemen ja kumppanien koalition ensimmäinen isku oli niin sanottu Sepeli-hanke, eli 'Sepeliä Pentele Liukkauden torjuntaan'. Onneksi rohkeasti syömällä valtuuston kokouksen esityslistan estin Hirvilahden sitoutumisen tuohon yhteiseen traktorihankkeeseen. Nyt toiminnastani on jostain syystä valitettu, mutta en ymmärrä miksi. En, en, en.

Parempi olisi, jos Hirvilahti voisi itsenäistyä ja minä – Anneli Hurjanen – kohoaisin sen hallitsijaksi. Silloin voitaisiin olla täällä omassa rauhassamme ja keskittyä siihen minkä parhaiten osaamme, eli kaiken ikiaikaisen konservoimiseen. Kyllä minun mielestäni peruutuspeilissä on tulevaisuus.

Jos joku vielä puhuu minulle seutuyhteistyöstä, on vastaus ei. Ja perusteluni on ytimekäs ei. Kun ei, niin ei. Ja ei, ei, ei.

Anneli Hurjanen
Hirvilahden kunnanvaltuuston puheenjohtaja"

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: