MAINOS

11.2.2004 vietetään hätänumeropäivää

Kolumni

Tanja Kallio

Valtakunnallista hätänumeropäivää vietetään keskiviikkona 11.2.2004. Joka vuosi päivä etenee omalla teemallaan, tämänvuotisena teemana on “Hädässä 112 tunnetaan”. Teemalla halutaan kiinnittää ihmisten huomiota siihen, mitä jokainen voi tehdä omaksi ja muiden turvaksi.

Hätänumeropäivän järjestelyissä ovat mukana turvallisuustyötä tekevät viranomaiset ja järjestöt kautta maan. He opastavat päivän aikana ihmisiä torjumaan onnettomuuksia ja toimimaan oikein erilaisissa vaara-, vahinko- ja onnettomuustilanteissa.

Hätänumeropäivänä viranomaiset ja vapaaehtoiset järjestävät erilaisia tilaisuuksia ja tempauksia kansalaisten parissa. Lisäksi ihmiset saavat vinkkejä onnettomuuksien, tapaturmien ja vahinkojen ennalta ehkäisemisestä sekä muistutuksen jälleen palovaroittimen paristonvaihdosta ja sammutus- ja muiden turvavälineiden hankinnasta.

Tätä kaikkea minäkin olen suunnitellut taas viikonlopusta lähtien. Miten saisin asiani esille niin, ettei se saa yleisöäni nukahtamaan, mutta myös niin, ettei juttuni ole liian korkealentoista. Rekvisiitan keräily on suurin haaste. Mistä löydän sammutuspeitteen, käsisammuttimen ja muuta tarvittavaa? Millaisia esimerkkejä voisin käyttää? Kuinka paljon otan mukaan asiaa vai perehdynkö vain osaan asiasta? Kaikki hätänumeroon liittyvä on niin tärkeää, ettei mitään haluaisi jättää pois, mutta jos kaikesta alkaa kertomaan kerralla, kuulija menee sekaisin. Eilisillan pähkinäni oli, mitä sanon huomenna.

Tilaa uutiset sähköpostiisi

Uutiskirje on ilmainen.

Seuraava:

Edellinen:

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top