Huittislainen laulaja Jukka Ruusumaa ja Four Roses -yhtye lähtevät helmikuun loppupuolella yhteiskonserttikiertueelle Jukka Kuoppamäen ja Pirjo Kämpin kanssa. Kiertue on nimeltään Romanttinen ilta.
Alkuvuonna Jukka Ruusumaalta on myös ilmestynyt uusi single. Hollywood ja Pariisi -kappale on jatkoa Mika Toivasen ja Ruusumaan yhteistyölle. Pitkäsoittoa varten on jo valmiina useampia kappaleita.
Romanttinen ilta -kiertue alkaa Lahden Sibeliustalosta maanantaina 23. helmikuuta ja päättyy Huittisten Risto Ryti -saliin sunnuntaina 29. helmikuuta. Konsertteja on joka päivä eri puolilla eteläistä Suomea.
+ http://www.auraviihde.fi/romanttinen | Romanttinen ilta