Keskiviikkona Ylöjärven Vuorentaustassa Hornan maastossa ainakin kaksi hiihtäjää kaatui ladun poikki ilkivaltaisesti viritettyyn naruun. Hiihtäjät loukkaantuivat. Samaan paikkaan oli viritetty naru myös torstai-iltana ja yksi hiihtäjä kaatui siihen kuitenkin loukkaamatta itseään.
Nokian poliisi on tutkinut tapauksia vaaran aiheuttamisena. Tutkimuksissa on selvinnyt, että naruvirityksien takana on ollut kymmenkunta 13-15-vuotiasta poikaa. Poikien henkilöllisyydet ovat poliisin tiedossa ja poliisi on kuullut miltei kaikkia.
Esitutkinnan mukaan poikien menettely on ollut hyvin ajattelematonta, eikä seurauksia ole osattu ajatella. Pojat katuvat tekoaan.
Nokian poliisi pitää tapahtumia pääosin selvitettynä.