Lämmin sää vauhdittaa muuttolintulajien saapumista Suomeen. BirdLife Suomi ennakoi eilen, että etelärannikolla keskiviikosta olisi muodostunut kevään toistaiseksi vilkkain muuttopäivä.
Ensimmäiset kevätmuuttajat havaittiin tavalliseen tapaan jo helmikuun puolivälissä. Lintumäärät ovat kuitenkin olleet hyvin vähäisiä, sillä tähän asti liikkeellä on ollut vasta ensimmäisiä tunnustelijoita.
Aikaisin keväällä saapuvia lajeja on Suomen pesimälinnustossa varsin vähän. Valtaosa pesimälajistosta saapuu vasta huhti- ja toukokuussa, jolloin lintujen kevätmuutto on monipuolisimmillaan.