Posti tarjoaa jälleen kesäaikana nuorille ja opiskelijoille mahdollisuuden osallistua työelämään. Suomen Posti -konsernissa työskentelee tänä kesänä kaikkiaan yli 3 200 kesäapulaista. Suurin osa heistä, lähes 2 700, toimii erilaisissa postinjakelutehtävissä. Kausiapulaisista vajaat 200 työskentelee Postin omissa toimipaikoissa eri puolilla Suomea.
Suurin osa kesäapulaisista aloittaa työnsä kesäkuun alussa koulujen loputtua. Pääsääntöisesti kesäapulaiset työskentelevät elokuun loppupuolelle. Heistä noin puolet on ollut töissä Postissa aiemminkin, esimerkiksi joulu- tai kesäapulaisina.