Vammalan kaupunki avaa lokakuun alussa oman vaalikoneen, jossa äänestäjät voivat tutustua kunnallisvaaliehdokkaiden mielipiteisiin. Vaalikoneen kaupunki toteuttaa yhteistoiminnassa tamperelaisen Barium Nordic Oy:n kanssa.
Kuntalaisilta kaupunki toivoo hyviä ehdotuksia vaalikoneen kysymyksiksi. Ehdotuksia voi tehdä kaupungin kotisivuille lähiaikoina ilmestyvän linkin kautta tai lähettämällä vapaamuotoisen viestin Vammalan kaupungin hallintokeskukseen. Kysymyksiä otetaan vastaan elokuun loppuun saakka ja hallintokeskus valitsee niistä 30-40. Yleisölle vaalikone aukeaa lokakuun alussa.
"Äänestäjät voivat vastata kysymyksiin, vaalikone vertaa vastauksia ehdokkaiden vastauksiin ja kertoo eniten samaa mieltä olleet ja samoin eniten eri mieltä olleet ehdokkaat. Ehdokkaiden mielipiteisiin voi tutustua myös vastaamatta", kertoo kaupunginsihteeri Hannu Nikkilä.
Vammalan kaupunki toivoo, että kaikki kunnallisvaaliehdokkaat vastaisivat kysymyksiin. Vastaukset tallennetaan järjestelmään kaikkien kiinnostuneiden luettavaksi.
Kaupunki huolissaan äänestysaktiivisuudesta
Vaalikoneen, lokakuun alussa jokaiseen vammalalaiseen talouteen jaettavan tiedotuslehden ja monien muiden toimenpiteiden avulla kaupunki pyrkii vaikuttamaan äänestysaktiivisuuden kasvuun syksyn kunnallisvaaleissa.
Kunnallisvaalien vaalipäivä on sunnuntaina 24. lokakuuta ja ennakkoäänestys kotimaassa 13.-19. lokakuussa. Vammalassa harkitaan ennakkoäänestyksen järjestämistä entisen kaupungintalon lisäksi myös kiertävässä autossa.