Kulunut viikonloppu työllisti Kokemäen poliisia ympärivuorokautisesti. Erityisesti liikenteessä törttöiltiin jos mistäkin syystä. Myös ilkivallantekijöitä ja voroja oli liikkeellä.
Liikkuvan poliisin takapenkille kysyntää
Sunnuntaina kello 16.15 Porin liikkuva poliisi tavoitti Vampulassa kantatiellä 41 kilvetöntä henkilöautoa kuljettaneen naisen. Naisen epäillään syyllistyneen kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, ajoneuvoverorikkomukseen ja kahteen ajoneuvorikkomukseen. Autossa ollut rekisteritunnuksia, naisella ei ollut ajo-oikeutta, autossa erääntynyttä ajoneuvoveroa ja vaadittavat omistajanvaihdosilmoitukset olivat jääneet tekemättä.
Muutamaa tuntia aiemmin kello 12 liikkuvan poliisin partio nappasi Harjavallan Merstolassa valtatiellä 2 henkilöautoa kuljettaneen miehen, jonka epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Mies puhalsi poliisin alkometriin 2,95 promillea.
Lasi sisään ja pohjakassa mukaan
Sunnuntaiaamuna Harjavallan Liikekeskuksessa sijaitsevaan kukka- ja hautauspalveluliikkeeseen murtauduttiin neljän ja puoli viiden välillä. Liikkeeseen oli päästy sisälle oven lasi rikkomalla ja anastettu pohjakassa. Kokemäen poliisi kaipaa havaintoja aamuyön liikkujista päivystyspuhelimen numeroon (02) 540 7444.
Liukastelu Harjavallassa
Sunnuntaiaamuna kello 03.05 aikaan henkilöauto ajoi ulos tieltä Harjavallan Torttilassa Satakunnantien ja Rikkihappotehtaantien risteyksessä. Kuljettaja oli menettänyt autonsa hallinnan ja auto oli suistunut päin tien oikealla puolella olevaa valaisinpylvästä. Sekä auto että valopylväs vaurioituivat, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Kokemäen poliisista kerrotaan, että tapahtuma-aikaan tie oli jäinen ja erittäin liukas.
Humalainen nuorukainen ohjasti kaveriporukan kanveesiin
Myöhään lauantai-iltana yhdentoista jälkeen poliisi sai ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Köyliön Kepolassa. Autoa oli kuljettanut alaikäinen mieshenkilö, jolla ei ollut vaadittavaa ajo-oikeutta. Lisäksi miehen epäillään syyllistyneen autoa kuljettaessaan törkeään rattijuopumukseen sekä vammantuottamuksiin, sillä ulosajon seurauksena kyydissä olleet neljä nuorta loukkaantuivat, joukossa kuljettaja itse. Nuoret kuljetettiin tarkastettavaksi Satakunnan keskussairaalaan Poriin. Kenenkään vammat eivät poliisin maanantaisten tietojen mukaan ole kuitenkaan vakavia.
Autoa kuljettanut mies antoi alkometriin 1,72 promillen puhallusnäytteen. Hän kertoi ottaneensa auton käyttöönsä ilman auton omistajan lupaa. Auto romuttui ulosajossa kauttaaltaan. Tapahtuma-aikaan tie oli jäinen ja erittäin liukas.
Peruuttaen törmännyt häippäsi Harjavallassa
Harjavallassa Säästöhallin paikoitusalueella Harjavallankadulla kolaroitiin lauantaina kello 12.30 aikaan. Toistaiseksi tuntematon mieshenkilö lähti peruuttamaan henkilöautolla pois pysäköintialueelta ja törmäsi peruuttaessaan pysähtyneenä olleeseen toiseen henkilöautoon. Törmännyttä ajoneuvoa kuljettanut oli poistunut paikalta yhteystietojaan jättämättä. Ajoneuvon tiedot ovat kuitenkin poliisilla.
Ovilasi ja postilaatikot aggressioiden kohteena
Huittisissa Karhulantiellä heläytettiin alas kerrostalon rapun oven lasi lauantaiaamuna puoli neljän aikoihin. Poliisi tavoitti vahingontekoon syylliseksi epäillyn miehen tapahtumapaikalta.
Lauantaiaamun puolella kello 00.50 aikoihin Harjavallan Pohjoisrannantiellä kaksi nuorta miestä syyllistyi vahingontekoon tuhoamalla yhden postilaatikon sisältöä sekä potkimalla rikki muita postilaatikoita. Poliisipartio tavoitti miehet liki verekseltään.
Peura pötki kolaripaikalta pöpelikköön
Perjantaina kello 15.55 Huittisten Huhtamossa Kangastiellä henkilöauto törmäsi peuraan. Peura oli juossut tielle ja huolimatta voimakkaasta jarruttamisesta peura oli osunut auton oikeaan etukulmaan. Tömähdyksen jälkeen peura oli jatkanut matkaansa ilmeisen vahingoittumattomana. Henkilövahingoilta vältyttiin, mutta auto vaurioitui rytäkässä lievästi.
Perjantaiaamuna törmäiltiin Kokemäellä
Perjantaiaamuna kello 09.30 aikaan kaksi henkilöautoa kolaroi Kokemäen Haapionkadulla kirjaston liittymän kohdalla. Autot vaurioituivat etuosistaan lievästi. Henkilövahinkoja ei kirjattu.
Paria tuntia aiemmin kello 7.40 aikaan pelti rutisi Haapionkadun ja Satakunnantien risteyksen kiertoliittymässä. Kiertoliittymään tullut henkilöautoilija ei ollut havainnut liittymässä jo ollutta henkilöautoa, vaan törmäsi liittymässä olleen oikeaan takarenkaaseen. Peltiä ja puskuri ruttaantui. Henkilövahingoilta vältyttiin.