Kaupunginjohtaja Paavo Sallin esitys Vammalan ensi vuoden talousarvioksi on valmistunut. Tulevana vuonna kaupunki tekee isoja investointeja ja siinä sivussa velkaantuu voimakkaasti. Tuloveroprosentin korottamistarve peräti prosenttiyksiköllä välkkyy lähitulevaisuudessa. Kaupunginjohtajan esitys matkaa ensin kaupunginhallituksen ruodittavaksi ja edelleen kaupunginvaltuustoon.
Vammalan kaupunki investoi ensi vuonna poikkeuksellisen paljon kuntalaisten palveluja ja asuinoloja parantaviin asioihin. Investointien pääpaino on Rautaveden pohjoispuolisissa alueissa. Merkittävimpänä kohde on Muistolan koulun peruskorjaus, jonka kokonaiskustannusarvio on 4,45 miljoonaa euroa. Muita pohjoispuolen investointikohteita ovat muun muassa Hossantien perusparannus (0,65 miljoonaa), sekä Vammaskosken sillan peruskorjaus ja leventäminen (1,3 miljoonaa). Lisäksi kaupunki osallistuu Vammalan ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän metallialan yrityksille tärkeään rakennushankkeeseen 480 000 euron pääomasijoituksella.
Investointiosan suunnitelmakauteen eli vuosille 2005-2009 on esityksessä sisällytetty uimahallin rakentaminen suunnitelmakauden loppuosassa. Rakentamisen toteuttaminen riippuu useasta lähivuosien kaupungin päätösvallan ulkopuolisista ratkaisuista. Näistä merkittävimpiä ovat jäteveden puhdistamon uudistamisen siirtomahdollisuus seuraavalle vuosikymmenelle, valtionosuusuudistus vuonna 2006 sekä valtion ja kuntien kustannusjaontarkistuksen jaksotuksen toteutuminen vuoteen 2008 mennessä.
Tonttien ja asuntojen kysyntä on vilkastunut huomattavasti viime aikoina. Siksi kaupunki on aikaistanut taloussuunnitelmassa uusien, laadukkaiden asuntoalueiden kaavoitusta. Palveluiden saatavuutta turvataan kiristyvässä taloustilanteessa muuttamalla palvelurakenteita. Esimerkkejä tästä ovat ensi vuonna palvelutuotantonsa aloittavat Sastamalan perusturvakuntayhtymä eli Saspe ja Sastamalan tukipalvelu Oy eli Satu.
Vammalan kaupunki tekee talousarvioesityksen mukaan ensi vuonna toisen peräkkäisen alijäämäisen tuloksen samaan aikaan poikkeuksellisten investointien kanssa. Tämä johtaa voimakkaaseen velkaantumiseen. Talouden tasapainottaminen edellyttää tiukkaa menokuria ja investointien karsintaa lähivuosina. Velkaantuminen pysäytetään suunnitelmakauden aikana. Tämä on mahdollista nostamalla vuonna 2006 tuloveroprosenttiyksikkö 19:ään ja kiinteistöverot Pirkanmaan keskiarvotasolle. Kiinteistöverot nousisivat todennäköisesti muutenkin, koska alustavien tietojen mukaan kiinteistöverojen alarajoja ollaan nostamassa valtakunnallisesti vuonna 2006.