Ilmatieteen laitoksen mukaan joulusta on tulossa talvinen. Ennen varsinaisia juhlapyhiä lämpötila vaihtelee keskiviikkona ja torstaina nopeasti suojan ja pakkasen välillä maan etelä- ja länsiosassa. Menoliikennettä vaikeuttavat myös voimakas tuuli, pyry ja maan eteläosassa vesisade. Jouluaatoksi on luvassa osaksi selkeää pakkassäätä. Pyhinä pakkanen kiristyy 10 ja 20 asteen välille. Tapaninpäivänä maan eteläosaan saattaa kuitenkin saapua lännestä sadealue, joka tuo mukanaan lunta tai räntää.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Jätehuollon suunta selvityksessä Huittisissa ja Säkylässä
Kommentoi
Etelä-Satakunnassa seudullista yhteistyötä tehdään jo muilla osa-alueilla.
Toimistosihteeri löytyi Sastamalan seurakunnassa talon sisältä, virkaan valittiin pappi
Hakijoita oli kuusikymmentä.
VaLePalla koossa kymmenen sopimusta
Uuden joukkueen ensimmäisiä pelaajia julkistetaan tiistaina.
Yli 900 työtöntä Sastamalassa, avointen työpaikkojen määrä pudonnut kolmanneksella
Sastamalan työttömyysprosentti 9,1.
Seuraava:
Vammala siirtyy sähköiseen ostolaskujen käsittelyyn