Henkilöauto ja mopo törmäsivät Kokemäellä Kauvatsantien ja Kuurolantien risteyksessä keskiviikkoaamuna noin varttia vaille kahdeksan. Vuonna 1988 syntynyt paikkakuntalainen poika tuli mopollaan Kauvatsan suunnasta kohti keskustaa. Samaan aikaan paikkakuntalainen vuonna 1970 syntynyt mies ajoi henkilöautolla keskustasta kohti Kauvatsaa tarkoituksenaan kääntyä vasemmalle Pohjoisrannantielle. Kääntyessään autoilija ei havainnut etuajo-oikeutettua tietä suoraan ajanutta mopoilijaa. Mopo törmäsi auton oikeaan etuoveen. Mopoilija sinkoutui vasten auton tuulilasia ja kaatui edelleen maahan. Poika loukkasi onnettomuudessa jalkansa ja ranteensa.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Katso suorana: Pirkanmaan aluevaltuutetut keskustelevat ikäihmisten päivätoiminnasta
Kommentoi
Aluevaltuusto käy lähetekeskustelun.
Kauvatsalle seurantalon korjausavustusta 8 000 euroa
Suomen Kotiseutuliitto jakoi.
Heikki Kuutti Uusitalo hakee ministeriön ylijohtajaksi
Virkaa tavoittelee 26 henkilöä.
Arto Satosen pesti työministerinä päättyy
Kelan valtuutetut päättävät pääjohtajasta.
Sastamalassa ja Punkalaitumella kerätään luvattomia aseita ja räjähteitä, luovuttajalle ei koidu seuraamuksia
Tarkoituksena on estää ennalta mahdollisia vahinkoja.
Seuraava:
Museovirasto kokoaa kulttuuripolut yksiin kansiin
Edellinen:
Nokian poliisi julkisti toimintansa kuluvan vuoden painopisteet