Amerikkalaisen komediasarjan 70's Shown tekijät käyvät keskusteluja sarjan mahdollisesta kahdeksannesta tuotantokaudesta. Sarjassa Ericiä esittävä Topher Grace on aiemmin ilmoittanut lopettavansa sarjan tekemisen tänä keväänä valmistuvaan seitsemänteen kauteen. Michael Kelson roolista tuttu Ashton Kutcher on suostunut vierailemaan myös sarjan mahdollisissa uusissa jaksoissa.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Frisbeegolfarit karsivat Vampulassa SM-kilpailuihin: Osallistujia lähes 120
Kommentoi
Jaossa amatöörien osallistumisoikeuksia.
Sastamala jakoi kyläyhdistyksille 20 000 euroa
Isoimmat avustukset saivat Lantulan Seudun Kyläyhdistys ja Karkun kyläyhdistys Kyläntupa.
Muistolan koulun väistötiloista kolme tarjousta: Vuokra kuukaudessa yli 58 500 euroa
Rakennus käytössä viimeistään helmikuun loppuun mennessä.
Kiikassa palkitaan jälleen Rukinpolkija: Nyt kerätään ehdotuksia!
Valinta on kaksivaiheinen.
Sastamalassa tarpeen sontsa ja saappaat: Vettä voi ajoittain tulla melko runsaasti
Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan maan etelä- ja keskiosissa on varsin märkää.
Seuraava:
Ilman johtolankaa korvaa C.S.I:n
Edellinen:
MTV3 järjestää hyväntekeväisyyskonsertin sunnuntaina