Vammalan sivistyslautakunta käsittelee torstaina kirjasuunnittelija Ilpo Tiitisen työsopimuksen purkautumista. Tiitisen viimeinen työnantajan tiedossa oleva työpäivä on 10. joulukuuta. Ilpo Tiitiselle lähetettiin 14. joulukuuta kirje koskien työssäoloa ja tavoitettavuutta työaikana ja työpäivinä. Hän ei ole pyynnöstä huolimatta ottanut yhteyttä sivistysjohtaja Lauri Laurilaan eikä ole ollut tavoitettavissa työkännykällä. Tiitinen ei myöskään ollut 7. tammikuuta mennessä hakenut saantitodistuskirjettä, jonka sivistysjohtaja Laurila oli lähettänyt hänelle 30. joulukuuta. Kirje lähetettiin Tiitiselle 10. tammikuuta lisäksi sähköpostitse.
Kirjasuunnittelija Ilpo Tiitiselle on varattu oikeus tulla suullisesti kuulluksi sivistyslautakunnan kokouksen alussa, jolloin hänen on viimeistään jätettävä mahdollinen kirjallinen lausuntonsa asiassa. Ennen kirjasuunnittelijan töitään Tiitinen on työskennellyt Vammalassa muun muassa kirjastotoimenjohtajana.