Tiistai 29.4.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Kumijaloste Oy saa vuokrahallin, vaikka päätöksenteon aikataulu nikotti valtuustoa

Uutiset

Ryhmien neuvottelemat luottamushenkilöpaikat eivät Äetsän kunnanvaltuuston maanantai-illan kokouksessa kirvoittaneet kielenkantoja. Ehdotukset nuijittiin päätöksiksi yksituumaisesti.

Valtuutettuja sen sijaan tuntui kismittävän nopea aikataulu, jolla kunnanhallitus heitti pöytään päätettäviksi kolme asiaa. Kitkeristä kommenteista huolimatta valtuusto kuitenkin käsitteli kunnan hyödykeryhmäkohtaisen poistosuunnitelman muuttamisen, Kumijaloste Oy:n ja kunnan välisen yritystilasopimuksen, sekä Kiinteistö Oy Koivistonpuiston takauksen jatkamisen.

Poistosuunnitelmaa valtuusto täydensi tehdas- ja tuotantorakennuksilla, jotka suunnitelmasta puuttuivat. Kategoriaan saatiin täytettä heti seuraavassa pykälässä, kun valtuusto hyväksyi Teknikum-konserniin kuuluvan Kumijaloste Oy:n ja kunnan välisen yritystilasopimuksen. Juhani Hakasuo (vas) esitti asian käsittelyn siirtämistä Raimo Kinnarin (sd) kannattamana. Siirtoesitys kaatui äänin 21-6.

Valtuuston ripeästi alkanut istunto venyi lopulta parin ja puolen tunnin mittaiseksi. Lähes puolet ajasta valtuusto käsitteli Lounais-Pirkanmaan työllistämisstrategiaa- ja toimintaohjelmaluonnosta, jota esitteli Vammalan seudun työvoimatoimiston johtaja Soili Paavilainen.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: