Keskiviikko 30.4.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Palokuolematilanne pahin 25 vuoteen

Uutiset

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) seurannan mukaan viime vuoden tulipaloissa kuoli 115 ihmistä. Tilanne on vuosituhannen vaihteen jälkeen synkentynyt vuosi vuodelta ja oli viime vuonna pahin 25 vuoteen. Vuonna 1979 palokuolemia oli 139. Tuolloin Virtain vanhainkodin palossa kuoli 27 vanhusta. Vuonna 2003 tulipaloissa kuoli 96 ihmistä ja vuonna 2002 kuolonuhreja oli 86. Suomen palokuolematilanne on myös eurooppalaisittain huono. Väkimäärään suhteutettuna suomalaisia kuolee tulipalossa selvästi enemmän kuin muita pohjoismaalaisia ja jopa moninkertaisesti moneen muuhun läntisen Euroopan maahan verrattuna.

Viime vuonna tulipaloissa kuolleista 85 oli miehiä ja 28 naisia. Kahden sukupuoli ei ole tiedossa. Kolme kuolleista oli lapsia. Eniten tulipaloissa kuolee keski-ikäisiä ja sitä vanhempia miehiä. Heidän kuolemansa johtuu usein savukaasuihin tukehtumisesta, kun päihtyneenä on tupakoitu ja torkahdettu.

Palovaroitin auttoi yli sataa pelastumaan

SPEKin keräämien tietojen mukaan palovaroitin auttoi viime vuonna selvästi yli sataa ihmistä pelastautumaan tulipalosta. Useammasta kuin joka toisesta tulipalosta hätäilmoituksen teki naapuri tai ohikulkija, joka oli kuullut palovaroittimen hälyttävän.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: