Torstai 24.4.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Joutsenten reitin uusi kehittämissuunnitelma valmistelussa

Uutiset

Maa- ja metsätalousministeriö on pyytänyt kuluvan vuoden loppuun mennessä maaseudun paikallisia toimintaryhmiä uudistamaan kehittämissuunnitelmansa Euroopan unionin rakennerahastokaudelle vuosiksi 2007-2013.

Joutsenten reitillä valmistelu käynnistyi hallituksen työseminaarilla Punkalaitumella helmikuun alussa. Seminaarissa puhunut maaseutuneuvos Eero Uusitalo maa- ja metsätalousministeriöstä oli varsin vakuuttunut sen suhteen, että toimintaryhmillä olisi vähintään nykyisen rahoituskauden suuruiset varat käytössään myös tulevalla ohjelmakaudella. ”Toimintaryhmätyö on nousemassa yhdeksi neljästä toimintalinjasta EU:n uudessa, yhdistetyssä maaseutuohjelmassa. Lopulliset summat riippuvat kuitenkin yhä monista seikoista, kuten EU:n tulevasta budjettiratkaisusta”, kertoo Joutsenten reitin toiminnanjohtaja Petri Rinne.

Joutsenten reitin uutta kehittämissuunnitelmaa valmistellaan muun muassa eri kehittämisteemojen mukaan järjestettävissä ideointi-illoissa. Kehittämissuunnitelman valmistelussa avustaa huhtikuun alussa työnsä aloittava harjoittelija Elina Kirjalainen Tampereen yliopiston aluetieteen laitokselta.

Ohjelmakausien välivuonna 2006 ja osin myös vuonna 2007 Joutsenten reitti ry toteuttaa keskeisten kehittämisteemojensa mukaisia koordinaatiohankkeita osana niin sanottua ELMA-ohjelmaa. Hankkeita on esimerkiksi yritysverkostojen, kylätoiminnan ja kansainvälistymisen saroilla. Yhdistyksen muut kuin maaseuturahoitteiset hankkeet jatkuvat välivaiheen yli normaaliin tapaan.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: