Ikaalisissa jäätiellä Kyrösjärveen viime viikon perjantaina uponnut rekka on tarkoitus vetää lasteineen pohjaa pitkin rantaan. Noin seitsemän metrin syvyydessä olevan ajoneuvon nostoa valmistellaan parhaillaan.
Sukeltaja pyrkii tänään asentamaan rekkaan kiinnikkeet vetovaijeria varten sekä selvittämään mahdollisuudet rekan polttoainesäiliön poistamiseksi. Nostoa varten rannan ja rekan uppoamispaikan välille tehdään noin neljä metriä leveä avanto. Avannosta tulee noin viidenkymmenen metrin pituinen.
Rekan lastina on noin 30 tonnia ferrosulfaattijauhetta. Ikaalisten kaupunki ja Pirkanmaan ympäristökeskus ovat seuranneet onnettomuuden jälkeen kenttämittarein sekä vesinäyttein rekan lastin aiheuttamia vaikutuksia vesistöön. Ferrosulfaatin liukeneminen alle neliasteisessa vedessä näyttää olevan erittäin vähäistä. Veden happamuuden lisääntymistä on havaittu vain rekan välittömässä läheisyydessä. Ferrosulfaattia käytetään muun muassa jätevedenpuhdistamoilla fosforin ja kiintoaineen saostamiseen jätevedestä.
Poliisi on rajannut onnettomuusalueen lippusiimoin. Rekan nostotöiden aikana autoliikenne Toivolansaareen sekä autojen pysäköinti siellä ovat sallittuja vain huolto- ja hälytysajoneuvoille.