Keskiviikko 23.4.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Pirkanmaalla sosiaali- ja terveydenhuoltoon 2,1 miljoonaa euroa

Uutiset

Länsi-Suomen lääninhallitus on myöntänyt valtionavustuksia kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämishankkeille sekä perustamishankkeille. Pirkanmaan kunnille ja kuntayhtymille 8,7 miljoonan euron kokonaisavustuksesta myönnettiin lähes 2,1 miljoonaa euroa. Valtionavustusta myönnettiin muun muassa Tampereelle, jossa kehitetään perusterveydenhuollon vastaanottotoimintaa ja etsitään uusia mahdollisuuksia masennuksen hoitoon. Suodenniemen kunnalle myönnettiin perustamishankerahoitusta vanhusten palveluasuntojen peruskorjaukseen ja laajennukseen.

Sosiaalialan kehittämishankkeen ja Alkoholiohjelman mukaisiin kehittämishankkeisiin myönnettiin valtionavustusta tänä vuonna 3,6 miljoonaa euroa. Valtionavustuksesta lähes miljoona euroa siirrettiin jaettavaksi ensi vuonna, sillä hakemuksista oli pulaa eivätkä kaikki hankesuunnitelmat vastanneet kehittämishankkeilta edellytettäviä vaatimuksia. Näin kävi lähinnä Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla. "Tällä poikkeuksellisella menettelyllä lääninhallitus haluaa varmistua siitä, että sosiaalialan kehittämistyötä toteutetaan hankkeilla, joihin kunnat ovat sitoutuneet ja joilla saadaan aikaan pysyviä parannuksia", toteaa läänin sosiaali- ja terveysneuvos Pekka Paatero. Ensi vuonna Länsi-Suomen läänissä kehittämishankkeille onkin jaossa yli 10 miljoonaa euroa, josta sosiaalialalle on osoitettu lähes seitsemän miljoonaa euroa.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: