Haluatko miljonääriksi? -tietokilpailu siirtyy ensi syksynä MTV3-kanavan ohjelmistoon. Samalla pääpalkintokin nousee ohjelman nimessä luvattuun miljoonakantaan. Päävoitto on syksystä lähtien miljoona euroa. Tällä hetkellä päävoiton suuruus on markka-ajan jäljiltä pyöristetty 200 000 euroa.
MTV3:lle siirtymisen myötä ohjelma saa uuden juontajan, jonka henkilöllisyys julkistetaan lähitulevaisuudessa. Ohjelman perusidea toki säilyy entisellään, mutta lavastus ja ulkoasu uudistuvat.
"Ohjelmaa tarjottiin meille ja päätimme tarttua tilaisuuteen. Haluatko miljonääriksi? on tietokilpailujen aatelia ja palkintosummakin on sen mukainen", kertoo MTV3:n ohjelmapäällikkö Matti Paunio.
Haluatko miljonääriksi? on maailman laajimmalle levinnyt tietokilpailu. Sarjaa on nähty noin sadassa maassa.