Sunnuntai 23.3.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Kari voitti Suuren seikkailun

Viihdeuutiset

Kari Koskela julistettiin tämän vuoden Suuren seikkailun voittajaksi eilisen finaaliturnajaisten jälkeen. Oululainen 43-vuotias art director päihitti ruoveteläisen maitotilan emännän Päivi Jarkon, 39, ja lyötiin arvokkaasti Seikkailun ritariksi keskiaikaisissa tunnelmissa. Neljän finalistin kuukauden aikana oppimat keskiaikaiset taistelulajitaidot laitettiin todenteolla koetukselle suuren yleisön hurratessa.

Seikkailun käräjäkonkarin Karin onnenkarjunta kaikui kauas Päivin epäonnistuessa viimeisessä turnajaislajissa. Tehtävänä oli osua peitsellä kilpeen hevosen laukatessa. Kari onnistui, mutta Päivi ei pystynyt tasoittamaan enää kisaa omalla vuorollaan. "Mulla on todella epätodellinen olo, koska olen ylittänyt itseni Suuressa Seikkailussa. Tänään ylitin itseni taas ja vielä monta kertaa", Kari selitti hieman hämillään voitostaan.

30 000 euron voittopotillekin Karilla on jo suunnitelma valmiina. "Lapsilla on puolen metrin mittainen lista asioista, joita he haluavat. Heidän toiveisiin käytän ainakin osan voitostani. Loppuosan rahoista tulen käyttämään oman yrityksen perustamiseen ikään kuin pesämunaksi", voittaja laskeskeli.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: