Satakunnan partiolaisten piirileiri NalleKarhu alkaa tänään tiistaina Jämijärvellä. Leirin ohjelma on koottu perinteisten partioteemojen ympärille. Vartioikäiset muun muassa valmistavat perinnepelin, opettelevat erätaitoja, osallistuvat yön yli kestävälle haikille ja tutustuvat kansainvälisyyteen. Sudenpennut osallistuvat vanhempien mukana esimerkiksi nikkarointiin, ramborataan ja suunnistusseikkailuun. Viikon kestävälle NalleKarhu-leirille osallistuu 1 200 partiolaista. Äetsäläiset partiolippukunnat eli Keikyän Korvenkävijät ja Kiikan Leiripeikot kuuluvat Satakunnan piiriin.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
VaLePalle tappio puolivälierien avauksessa: "Kävellen ei voida voittaa"
Kommentoi
TUTO Volley oli vahvempi 3-1.
Saskyn alijäämäinen budjetti kääntyi tilinpäätökseen lähes 1,2 miljoonaa plussalle
"Tulos kertoo henkilöstön sitoutuneisuudesta ja yhteisestä ponnistelusta talouden tasapainottamiseksi", kiittää kuntayhtymäjohtaja Antti Lahti.
Tytti Pihlajamäki pyrkii tangokuningattareksi: Äänestys käynnissä, katso esitys
Ammattilaisraati valitsi jatkoon lähes 300 laulajan joukosta.
Kelan hallitus ei esitä Arto Satosta pääjohtajaksi
Sastamalalaisen työministerin valinta virkaan on näyttäytynyt julkisuudessa kutakuinkin varmana.
Seuraava:
Runsas vadelmasato kotipakkasiin