Kuluvan vuoden Iskelmä-Finlandia myönnettiin torstai-iltana Tapsan Tahdeilla Jari Sillanpäälle. "Jari on kaikkea sitä, mitä Iskelmä-Finlandia -palkinnon saajan tulee olla", hehkutti valinnan tehnyt viihdetaiteilija Marjatta Leppänen. Jari Sillanpää oli myös yleisöäänestyksen suosikki. Hän keräsi 46 prosenttia äänistä, joita kaikkiaan annettiin 7 512. Jari Sillanpään lisäksi viidennen kerran jaettua Iskelmä-Finlandiaa tavoittelivat Anneli Saaristo, Eini, Frederik ja Virve Rosti.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Valtiolta tulossa Sastamalan uima- ja liikuntahallille 0,6 miljoonan tuki
Kommentoi
Esitys on ministerin pöydällä.
Vastaamiseen kuluu vain viisi minuuttia: Sastamala ja Huittinen kysyvät asukkailta vetovoimasta
Seutukaupungit teettävät tutkimuksen yhdessä.
Sastamala päällystää 355 000 eurolla, listalla mm. nämä kadut
Kohteita päätetään myöhemmin lisää, jos määrärahaa jää.
Puolustusvoimien ajoneuvoja liikkeellä Sastamalassa ja Huittisissa: Tässä syy
Marssit saattavat vaikuttaa liikenteeseen.
Partiolaiset huivittavat patsaita Sastamalassa
Huivittaminen on osa Partioviikkoa.
Seuraava:
Aurinko häikäisi ja auto törmäsi rekkaan
Edellinen:
Nuori poika kateissa Harjavallassa