Rahtarit ry:n ajotaitokilpailussa Porvoossa Porvoon Liikenteen piha-alueella ratkottiin lauantaina ajotaidon Suomen mestaruudet. Kilpailussa oli omat ajoneuvoluokat kuorma-autoille, linja-autoille sekä rekoille eli puoliperävaunu- ja täysperävaunuyhdistelmille. Täysperävaunusarjassa huittislainen Juha Vainio taivutteli yhdistelmää seitsemänneksi. Linja-autosarjassa huittislainen Ville Kutila sijoittui viidenneksitoista. Kolmannenkymmenennen kerran järjestettyyn kilpailuun osallistui noin 100 ammattikuljettajaa.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Potilaat tyytyväisiä Pirkanmaan hyvinvointialueella, 134 000 vastaajaa kertoi näkymyksensä
Kommentoi
Kiitosta ja moitteita kertyi samoista asioista.
Muistolan koulun väistötilojen hankesuunnitelma valtuuston käsittelyyn toukokuussa
Tilanne oli esillä kaupunginhallituksessa.
Sastamalan henkilöstö palkitaan, yksi vastaan
Tilinpäätös on ennakoitua parempi.
Siemeniä sinkoavaa vieraslajia kitkeään Kokemäellä
Kaupungissa on vireillä hanke vieraslajien hävittämiseen.
Sastamalasta ja Säkylästä lentopallon C-nuorten SM-finaaleihin
VaLePa ja Säkylän Urheilijat lopputurnauksiin.
Seuraava:
Herukat toripöydille
Edellinen:
Nuorukaiselta lähti auto käsistä Huittisten keskustassa